Äkkiä työhuoneen ovi avautui. Palvelija ilmoitti kreivitär de Charnyn, ja yhteen vetämiensä verhojen raosta Gilbert näki naisen, jonka väljän silkkihameen laahus kahisi ovenpuoliskojen välissä.
Tällä naisella oli sen ajan muodin mukainen puku. Röijy oli harmaata silkkiä, jossa oli monivärisiä raitoja, hame samanlainen, ja kaulassa oli pitkä huivi, joka rinnalla meni ristiin ja oli sidottu taakse, niin että komea ja täyteläinen povi esiintyi edukseen.
Pieni hattu oli sirosti asetettu korkean tukkalaitteen päälle, korkeakantaiset kengät paljastivat kauniin nilkan, kädessään hän piti hienoa keppiä, jonka nupilla hansikoidun käden hoikat, pitkät, täydellisesti ylhäiset sormet leikkivät. Tällainen oli Gilbertin kiihkeästi odottama henkilö, joka astui Ludvig XVI:n eteen.
Kuningas läheni muutaman askeleen häntä kohden.
"Aiotte kai poistua, kreivitär?"
"Niin, sire", vastasi kreivitär, "olin juuri astumassa vaunuihini, kun sain kuulla teidän majesteettinne käskyn."
Tämän soinnukkaan äänen kuullessaan tunsi Gilbert korvissaan kovaa kohinaa. Veri syöksyi äkkiä hänen poskiinsa; hänen ruumiinsa värisi.
Hän astui vaistomaisesti muutaman askeleen piilopaikastaan, missä oli verhojen taakse kätkettynä.
"Hän", sopersi hän, "hän… Andrée!"
"Madame", jatkoi kuningas, joka ei ollut sen paremmin kuin kreivitärkään huomannut varjossa olevan Gilbertin mielenliikutusta, "olen pyytänyt teitä saapumaan luokseni, saadakseni selon eräästä asiasta."