"Madame", sanoi Gilbert, joka tunsi olevansa tilanteen valtias, "pois kaikki kiertely ja peittely. Jo riittävät nämä valheet. Minä olen se rikollinen Gilbert, kirjojen sepittäjä Gilbert, lippaan omistaja. Te olette se ylhäinen nainen, hovinainen. Otan kuninkaan tuomariksi. Suostukaa siihen, ja me sanomme tuomarillemme, kuninkaalle, Jumalalle, sanomme kaikki, mitä välillämme on tapahtunut, ja hän tuomitkoon siihen asti, kunnes Jumala tuomitsee."
"Sanokaa mitä tahdotte", lausui kreivitär, "minä en voi mitään sanoa, sillä minä en tunne teitä."
"Ettekä tunne sitä lipastakaan?"
Kreivitär puristi kätensä nyrkkiin ja puri huuliaan, niin että niistä vuoti verta.
"En", sanoi hän, "yhtä vähän kuin teitäkään."
Mutta ponnistaessaan voimiansa lausuakseen nämä sanat hän horjui niinkuin maanjäristyksen aikana kuvapatsas jalustallaan.
"Madame", virkkoi Gilbert, "olkaa varuillanne, olen sen miehen oppilas, jota nimitettiin Josef Balsamoksi. Teihin saamansa vaikutusvallan hän on luovuttanut minulle. Ensimmäisen kerran, vastaatteko minulle? Missä se lipas on?"
"En", sanoi kreivitär selittämättömän mielenkuohunnan vallassa ja aikoen syöksyä huoneesta pois. "En, en, en!"
"Siis!" sanoi Gilbert kalveten vuorostaan ja nostaen uhkaavana kätensä. "Siis rautainen luonne, timanttisydän, taivu, halkea, murskaannu tahtoni voiman vaikutuksesta! Etkö siis tahdo puhua, Andrée?"
"En, en!" huusi kreivitär kuin mielettömänä. "Auttakaa minua, sire, auttakaa!"