"Selittäkää yksityiskohtaisesti", huudahti kuningatar.
"Madame, ruhtinas de Lambescq ja parooni de Bezenval voivat sen tehdä paljoa paremmin kuin minä."
"Jatkakaa. Kuuntelen mielelläni teidän puhuvan noista yksityiskohdista. Kuka komentaa näitä neljääkymmentä tuhatta miestä?"
"Ensiksikin herrat de Lambescq ja de Bezenval. Sitten Condén prinssi, herra de Narbonne-Fritzlar ja herra de Salkenaym."
"Onko se totta, ruhtinas?" kysyi kuningatar kääntyen ensiksimainitun puoleen.
"On", myönsi tämä kumartaen.
"Montmartrella on kokonainen kanuunaosasto", jatkoi nuori mies. "Kuudessa tunnissa voidaan koko Montmartren läheinen esikaupunki tuhota. Kun Montmartre antaa ampumismerkin, kun Vincennes vastaa siihen, kun kymmenen tuhatta miestä tulee Champs-Elyséesin kautta, toiset kymmenen tuhatta Enfer-vallituksen kautta, kymmenen tuhatta Saint-Martin-portista, kymmenen tuhatta Bastiljin kautta, kun Pariisi kuulee laukauksia kaikilta neljältä taholta, ei se voi puolustautua kahtakymmentäneljää tuntia kauempaa."
"Ainakin yksi siis selittää ihan suoraan. Tuossa on täydellinen suunnitelma. Mitä te siihen sanotte, herra de Lambescq?"
"Minä vastaan", lausui ruhtinas halveksivasti, "että husaariluutnantti on täydelleen kenraali."
"Hän on ainakin", sanoi kuningatar, joka huomasi nuoren upseerin kalpenevan suuttumuksesta, "hän on ainakin soturi, joka ei vaivu epätoivoon."