Hänen kätensä vapisivat rikkirevittyjen hihojen ja tahraantuneiden kalvosimien alla. Miekka oli käyristynyt eikä oikein mennyt huotraan.
Kuningattaren tullessa tämä henkilö mitteli lattiaa kiivain askelin tuhanten kuumeisten ajatusten vallassa. Marie-Antoinette astui suoraan häntä kohden.
"Herra de Charny!" huudahti hän. "Herra de Charny, te täällä!"
Ja nähdessään puhuttelemansa henkilön kumartavan hovisääntöjen mukaan syvään hän viittasi kamarineitoansa poistumaan ja sulkemaan oven.
Kuningatar odotti siksi, kunnes ovi oli mennyt kiinni, ja huudahti tarttuen voimakkaasti de Charnyn käteen:
"Kreivi, miksi olette täällä?"
"Siksi, että pidin velvollisuutenani saapua, madame", vastasi kreivi.
"Ei, teidän velvollisuutenne oli paeta Versaillesista, tehdä se, mistä olimme sopineet, totella minua, menetellä samoin kuin kaikki ystävänikin, jotka pelkäävät kohtaloani. Teidän velvollisuutenne oli olla uhraamatta mitään minun hyväkseni, velvollisuutenne oli poistua luotani."
"Poistua luotanne!" virkahti toinen.
"Niin, paeta minua."