"Olittehan hänen poikansa luokkatoveri, koska hän kävi samoin kuin tekin koulua apotti Fortierin luona."
"Niin kylläkin, ja monta kertaa olen pelastanut hänet saamasta selkäänsä."
"No, miksi ette siis käänny hänen isänsä puoleen? Hän ei suinkaan jätä teitä pulaan."
"Miksen sitä tekisi, jos tietäisin, minne hän on joutunut. Mutta ehkä isänne, neiti Billot, sen tietää, koska tohtori Gilbert on hänen tilansa omistaja."
"Minä tiedän, että hän lähetti osan vuokrasta Ameriikkaan ja toisen osan eräälle asianajajalle Pariisiin."
"Oi", huokasi Pitou, "Ameriikkaan, se on kovin kaukana."
"Lähtisittekö Ameriikkaan?" virkahti nuori tyttö hätkähtäen tästä mahdollisuudesta.
"Minäkö, neiti Catherine? En koskaan, en koskaan! En. Jos vain tietäisin, mistä saan ruokaa, niin viihtyisin oikein hyvin Ranskassa."
"Se on hyvä", lausui neiti Billot.
Pitou loi katseensa maahan. Nuori tyttö oli vaiti. Tätä vaitioloa kesti jonkun aikaa. Pitou oli vaipunut unelmiin, jotka olisivat suuresti hämmästyttäneet niin loogillista miestä kuin apotti Fortieria.