"On kyllä, rakas isä", myönsi Catherine, "mutta minä en usko santarmien luutnantin olevan samaa mieltä teidän kanssanne."
"Kuinka niin?"
"Minusta tuntuu, että tämä kirje voi syöstä vaaraan sekä tohtori Gilbertin että teidät."
"Joutavia", sanoi Billot, "sinä pelkäät aina. Ei se estä, että tässä on kirja, ja sinun toimesi on keksitty, Pitou. Tänä iltana saat lukea sitä ääneen."
"Ja mitä teen päivällä?"
"Päivällä paimennat lampaita ja lehmiä. Tässä on kirjasi." Ja tilanomistaja veti taskustaan tuollaisen pienen punakantisen kirjan, jommoisia siihen aikaan julkaistiin suuret määrät, joko esivallan tieten tai tietämättä.
Jälkimäisessä tapauksessa oli kirjoittaja vaarassa joutua kaleerivangiksi.
"Luehan kirjan nimi, Pitou, jotta saan puhua nimestä siihen asti, kunnes voin puhua sen sisällöstä. Loput luet minulle myöhemmin."
Pitou luki kirjan ensimmäiseltä lehdeltä seuraavat sanat, jotka käytön kautta ovat tulleet epämääräisiksi ja vähäpätöisiksi, mutta siihen aikaan herättivät tavatonta vastakaikua jokaisen sydämessä: Ihmisen riippumattomuudesta ja kansakuntien vapaudesta.
"Mitä sinä tästä sanot, Pitou?" kysyi tilanomistaja.