"Jospa olisin sellaisen miehen poika, jolla on kahdeksantoista tuhannen markan vuotuiset korkotulot!" jatkoi Ange Pitou huomattuaan vastauksensa vaikuttaneen opettajaan.
"Mutta sitä et ole. Sensijaan olet vähätietoinen, niinkuin se houkkio, josta Juvenalis puhuu; lause on pakanallinen" — apotti teki ristinmerkin — "mutta yhtä kaikki sattuva. Arcadius juvenis. Voinpa lyödä vetoa, ettet edes tiedä, mitä merkitsee Arcadius?"
"Totta kai, arkadialainen", vastasi Ange Pitou suoristaen ylpeänä vartalonsa.
"Mitä muuta vielä?"
"Mitäkö muuta?"
"Arkadia oli seutu, missä oli paljon aaseja, ja muinaisaikoina merkitsi asinus samaa kuin stultus."
"En ole tahtonut selittää asioita sillä tavalla", vastasi Pitou, "sillä en voinut uskoa, että arvoisan opettajani vakava mieli alistuisi ivaan."
Apotti Fortier katsoi häneen toistamiseen yhtä tiukasti kuin äskenkin.
"Kautta kunniani", mutisi hän hiukan heltyen kuullessaan oppilaansa imartelevan lauseen, "toisinaan voisi uskoa, ettei tuo taulapää olekaan niin typerä kuin miltä hän näyttää."
"Hyvä herra apotti", sanoi Pitou, joka ei tosin ollut kuullut opettajansa sanoja, mutta oli hämmästyksekseen huomannut armeliaan ilmeen palanneen opettajansa kasvoille, "antakaa minulle anteeksi, niin saatte nähdä, kuinka kauniin ainekirjoituksen laadin huomenna."