"Hyvä on! Minä annan toisen, ja sinä saat sen viedä perille minun puolestani."
"Mikä se on?"
"Olkoot hän ja hänen kaltaisensa varuillaan, sillä johan heitä herroja aatelisia jokseenkin kovakouraisesti ravistellaan Kansalliskokouksessa, ja monta kertaa on jo ollut puhe suosikeista. Olkoon hänen veljensä Oliver de Charny, joka on Pariisissa varuillaan, sillä hänen sanotaan olevan hyvissä väleissä itävaltalaisten kanssa."
"Isä", sanoi Catherine, "te olette kokeneempi kuin me, tehkää oman mielenne mukaan."
"Sen minäkin sanon", lausui Pitou, joka menestyksensä johdosta oli varmistunut. "Mihin tuo teidän herra Isidorinne suotta sekaantuukaan!"
Catherine ei kuullut tai ollut kuulevinaan, ja siihen keskustelu jäi.
Päivällinen syötiin kaikessa rauhassa. Pitoun mielestä ei päivällinen vielä koskaan ollut tuntunut niin pitkältä. Hänellä oli kiire päästä näyttämään itseään uudessa loistossaan, kävellen käsikoukkua neiti Catherinen kanssa. Tämä sunnuntai oli suuri päivä hänen elämässään, ja hän lupasi säilyttää heinäkuun 12 päivän muistissaan.
Kello kolmen aikaan vihdoinkin lähdettiin. Catherine oli hurmaava. Hän oli kaunis, vaaleatukkainen, mustasilmäinen tyttö, hoikka ja notkea kuin paju, joka kasvoi sen lähteen partaalla, mistä käytiin noutamassa vettä taloon. Hän oli pukeutuessaan käyttänyt sitä luontaista turhamaisuutta, jonka kautta naisen edut tulevat entistä paremmin näkyviin, ja päähine, jonka hän itse oli valmistanut, niinkuin oli Pitoulle kertonut, somisti häntä hyvin paljon.
Tanssi ei tavallisesti alkanut ennenkuin vasta kello kuuden aikaan. Neljä soittoniekkaa istui puisella lavalla ja piti huolta soitosta tässä ulkoilma-tanssisalissa, saaden palkakseen kuusi hopearahaa kustakin tanssista. Tanssin alkamista odotellen kävelivät toiset "Huokausten käytävällä", josta täti Angélique oli maininnut; toiset katselivat, miten kaupungin tai lähiseudun nuoret herrat pelasivat pallopeliä, mestari Faroletin, hänen ylhäisyytensä Orleansin herttuan ylimmäisen pallopäällikön, johtaessa leikkiä. Mestari Faroletia pidettiin oraakkelina ja hänen päätöksiään peliä, metsästystä ja korttipeliä koskevissa asioissa kuunneltiin sillä kunnioituksella, jonka ikä ja ihmisen ansiot herättävät.
Pitou ei osannut selittää siihen syytä, mutta mieluummin hän olisi jäänyt "Huokausten käytävälle". Mutta Catherine ei suinkaan ollut kaunistanut itseään pysytelläkseen tämän lehmuskujan varjossa.