Äkkiä ilmestyi eräästä kaapista, josta kaikki tavarat oli viskattu pois, pieni raudoitettu, tamminen laatikko. Päällysmies iski siihen kuin haukka saaliiseen. Heti kun hän sen näki, sitä tunnusteli, tunsi hän sen etsimäkseen esineeksi, piilotti sen sukkelaan viittansa alle ja viittasi molempia apulaisiaan lopettamaan tarkastuksensa.
Juuri tänä hetkenä Billot kävi kärsimättömäksi. Hän seisahtui suljetun oven eteen.
"Mutta minä sanon teille, että te ette sitä löydä, ellen ilmoita, missä se on", huusi hän. "Suotta te sekoitatte kaikki tavarani. Enhän minä ole mikään salaliittolainen! Kuuletteko? Vastatkaa, tai menen Pariisiin ja teen siellä valituksen kuninkaalle, Kansalliskokoukselle, koko maailmalle."
Tähän aikaan mainittiin vielä kuningas ennen kansaa.
"Kyllä kuulemme, rakas herra Billot, ja me alistummekin heti tahtoonne. Sanokaahan nyt meille missä se kirja on, ja kun nyt olemme varmat siitä, ettei teillä ole muuta kuin tämä yksi, niin otamme sen huostaamme ja lähdemme pois."
"Se kirja on erään kunnon pojan huostassa", lausui Billot, "jolle sen uskoin tänä aamuna vietäväksi eräälle ystävälle."
"Ja mikä sen kunnon pojan nimi on?" kysyi tummapukuinen mies herttaisesti.
"Ange Pitou. Hän on orpo poika parka, jonka säälistä olen ottanut luokseni, eikä hän edes tiedä, mitä kirja käsittelee."
"Kiitos, herra Billot", sanoi päällysmies, heittäen liinavaatteet kaappiin ja sulkien sitten kaapin, mutta säilyttäen laatikon kainalossaan. "Ja sanokaahan, missä tuo verraton poika on?"
"Olin huomaavinani hänen istuvan pihalla. Menkää ottamaan häneltä kirja, mutta älkää tehkö hänelle mitään pahaa."