"Tällä kertaa, herra kardinaali, on kysymys paljon helpommin saatavasta edusta kuin miljoonasta."
"Niinkö oletatte, sire?" virkahti Mazarin katsellen kuningasta viekkailla silmillään, jotka näkivät syvimpiinkin sydänsopukkoihin.
"Niin oletan, ja kun saatte tietää pyyntöni sisällön…"
"Ja luuletteko siis, että minä en sitä tiedä, sire?"
"Tiedättekö muka, mitä minulla vielä on teille sanottavaa?"
"Kuulkaahan, sire, mainitsenpa teille Kaarle-kuninkaan omat sanat…"
"Oh, jopa jotakin!"
"Kuulkaahan vain: Ja jos tuo saituri, tuo halpamainen italialainen, on hän sanonut…"
"Herra kardinaali!…"
"Se oli ajatuksena, elleivät sanat ihan siten sattuneet. No, hyvä Jumala, en minä hänelle siitä pahastu, sire, jokainen näkee mielenkuohujensa mukaan. Hän on siis puhellut: Ja jos tuo halpamainen italialainen kieltää teiltä sen miljoonan, jota häneltä pyydämme, sire, — jos meidän on rahan puutteessa pakko luopua käyttämästä valtiotaitoa, niin pyydämmepä häneltä viisisataa aatelismiestä…"