"Tahdotko, että nimeän hänet?"
"Puoli tuntia jo olet odotuttanut."
"Saat kuulla sen. Älä säikähdä, se on mahtava mies."
"Hyvä!"
Markiisitar puristi hienot kyntensä kämmeniin niinkuin potilas raudan lähestyessä.
"Se on hyvin äveriäs mies", jatkoi Marguerite, "kenties koko valtakunnan rikkain. Se on —" markiisitar ummisti hetkiseksi silmänsä — "Buckinghamin herttua!" lopetti rouva Vanel remahtaen nauramaan.
Juoni oli harkittu tavattoman taitavasti. Tämä nimi, joka ihan aiheettomasti lausuttiin markiisittaren odottaman sijasta, teki naisparkaan saman vaikutuksen kuin ne huonosti teroitetut kirveet, jotka surmaamatta olivat mestauslavalla nirhanneet de Chalaisin ja de Thoun kaulaa. Hän toipui kuitenkin.
"Minulla tosiaan olikin syytä sanoa sinua sukkelaksi naiseksi", virkkoi hän; "hauskutat minua erinomaisesti. Se on hupainen pila… En ole koskaan nähnyt herra de Buckinghamia."
"Et koskaan?" äännähti Marguerite puhkeillen yhä nauruun.
"En ole liikkunut ulkosalla kertaakaan siitä asti kun herttua saapui Pariisiin."