"Niin saattoi käydä laatuun herra Fouquetille silloin kun hänellä oli kaksi rikasta ja taitavaa ystävää, jotka kokosivat hänen hyväkseen ja saivat rahoja heltiämään monista lähteistä, mutta ne ystävät ovat kuolleet."
"Kultakolikot eivät kuole, Marguerite; ne ovat kätköissä, joita tutkistellaan, ja niitä löytyy tarpeeksi."
"Näetpä kaikki ruusunhohteessa, Elise, — mutta ikävää vain on, että sinä et ole yli-intendentin Egeria, osoittaaksesi hänelle aarteiston, mistä hänen sopii ammentaa kuninkaan eilen pyytämät miljoonat."
"Miljoonat?" toisti markiisitar säikähtyen.
"Neljä… parillinen luku."
"Kunnotonta!" mutisi rouva de Bellière tuon raivoisan ilakoimisen kiduttamana… "Kai yli-intendentiltä neljäkin miljoonaa riittää", vastasi hän miehuullisesti.
"Jos ihmeeksi vielä riittäisikin tähän vaatimukseen", tuumi Marguerite, "niin tuskinpa enää lähtee sitä erää, jota kuningas pyytää kuukauden kuluttua."
"Kuningas aikoo yhä saada häneltä suuria summia?"
"Epäilemättä, ja siksi sanoinkin, että herra Fouquet-poloisen häviö on auttamattomasti ratkaistu. Ylpeyden kannustamana hän toimittaa rahoja niin pitkälle kunnes kukistuu köyhyyteen."
"Se on totta", myönsi markiisitar väristen; "suunnitelma on pätevä… Mutta sanohan, vihaako siis herra Colbert yli-intendenttiä niin katkerasti?"