"No, sehän on jo himmeä ja tuotapikaa katoamaisillaan; älkää siis siitä välittäkö."
"Miten vain haluatte, mylord; muistutukseni johtui hienotunteisuudesta."
"Sen tiedän, herra de Wardes, ja pidän arvossa huomaavaisuuttanne. Riisuisimmekohan nyt ihokkaamme tuolle kuivalle nyppylälle?"
"Päättäkää te, mylord."
"Paitahihasilla olisi minusta mukavampaa."
"Minulle se sopii hyvin."
"Sanokaa minulle nyt kursailemattomasi, herra de Wardes, tuntuuko teistä tukalalta näin vajottavalla hiekalla tai arveletteko vielä olevanne hiukan liiaksi ranskalaisella alueella? Voisimmehan juuri taistella Englannissakin tai kutterini kannella."
"Kyllä tässä kelpaa hyvin, mylord; minulla on vain kunnia huomauttaa teille, että kun vesi näkyykin nousevan joutuisasti, meillä on hädin aikaa…"
Buckingham nyökkäsi, riisui ihokkaansa ja heitti sen saarelman kutistuneelle kumpareelle. De Wardes noudatti esimerkkiä. Rannalta katsojille kuvastui kaksi valkoista haamua sinipunervassa hämyssä, joka laskeusi nousuveden vyöryille.
"Totta tosiaan, herttua, saammekin jättää väistöliikkeet vähemmälle", virkkoi de Wardes. "Jalat pyrkivät juuttumaan hiekkaan."