Markiisi ei ollut täydellisesti menettänyt tajuntaansa. Hän oivalsi toisenkin kuolemanvaaran: vuoksi nousi rajuimmilleen. Herttuakin huomasi aseman täpäryyden. Tuimalla ponnistuksella, joka pakotti hänet voihkaisemaan kivusta, hän tempasi käsivarressaan killuvan säilän irti ja kysyi sitten de Wardesin puoleen kumartuen:
"Kävikö pahasti, markiisi?"
"Olen voipumaisillani", vastasi de Wardes; hänen ääntänsä tukahdutti veri, joka nousi keuhkoista kurkkuun.
"Mitä tehdä? Jaksatteko kävellä?"
Buckingham kohotti hänet toisen polven varaan.
"Mahdotonta", ähkäisi de Wardes ja vaipui jälleen alas. "Kutsukaa miehiänne, muutoin hukun", sopersi hän.
"Hoi siellä veneessä!" luikkasi Buckingham; "soutakaa tänne pian!"
Veneessä alettiin vetää kaikin voimin airoilla, mutta meri nousi nopeammin kuin apu läheni.
Buckingham näki kuohahtavan aallon olevan peittämäisillään de Wardesin; hän tunki haavoittumattoman vasemman käsivartensa kaatuneen alle ja piti tätä koholla. Aalto vyörähti hänen vyötäisiinsä asti, mutta se ei saanut häntä menettämään jalansijaansa. Herttua alkoi heti ponnistella maalle päin, kannatellen kiistakumppaniaan. Mutta hän ei ollut edennyt kymmentäkään askelta, kun nousuvesi vyörähdytti rantaa kohti korkeamman aallon, joka uhkaavampana ja rajumpana tölmäsi häneen rinnan tasalle, löi hänet kumoon ja hautasi alleen. Peräytyessään se sitten jätti herttuan ja de Wardesin hetkiseksi makaamaan matalaan veteen. Markiisi oli pyörtynyt.
Samassa neljä herttuan miestä vaaran oivaltaessaan heittäysi mereen ja ennätti muutamassa silmänräpäyksessä herttuan luo. Kauhukseen he näkivät isäntänsä viruvan verissään sikäli kuin takaisin valuva vesi jätti hänet kuivalle. He aikoivat lähteä kantamaan häntä pois.