"Ette ole nähnyt, että herra de Guiche on alati hänen luonansa, hänen ainaisena seuralaisenaan?"
Leskikuningatar löi kätensä yhteen ja puhkesi nauramaan. "Se mitä pidin sinussa satunnaisena vikana, Filip", hän sanoi, "onkin siis todellinen tauti!"
"Vika tai tauti, minä kärsin siitä."
"Ja vaadit parannusta epäkohtaan, joka on vain mielikuvituksessasi? Tahdot kannatusta mustasukkaisille mieliteoillesi, kun luulevaisuuteesi ei ole minkäänlaista aihetta?"
"Kas niin, nyt te alatte puolustaa tätä niinkuin silloin asetuitte sen toisen puolelle!"
"Sinä, poikani", huomautti kuningatar kuivakiskoisesti, "aloitat herra de Guichen suhteen saman järjettömyyden, jolla kävit ahdistamaan pois läheltäsi edellistä."
Prinssi kumarsi hiukan pahastuksissaan. "Uskotteko tosiseikkoja, jos esitän tapahtunutta?" kysyi hän.
"Kaikessa muussa kuin mustasukkaisuuden vahvistelussa uskoisin sinua ilman minkäänlaisia todisteita, poikani, mutta tässä asiassa en lupaa mitään."
"Tuo on samaa kuin teidän majesteettinne käskisi minun vaieta ja tuomitsisi kanteessani heti ennakolta."
"En millään muotoa; sinä olet poikani, ansaitset kaikkea äidin kohdittelua."