Itävallan Anna puhkesi nauramaan, ja hän nauroi vielä kuninkaan astuessa sisälle. Ludvig tuli sydämellisesti kuulustamaan äitinsä jo horjuvaa terveydentilaa ja samalla ilmoittamaan hänelle, että kaikki oli valmiina Fontainebleaun huvilinnaan siirtymiseksi. Nähdessään leskikuningattaren olevan iloisella tuulella hän tunsi huolestuksensa huojentuvan ja kysyi itsekin hymyillen, mitä hauskaa täällä mietittiin. Itävallan Anna tarttui hänen käteensä ja huomautti hilpeällä äänellä:
"Tunnen vain tällähaavaa ylpeyttä siitä, että olen espanjalainen."
"Minkätähden, madame?"
"Syystä että espanjalaiset ovat toki häiritsemättömämpiä ihmisinä kuin englantilaiset."
"Selittäkää väitettänne."
"Eihän teillä naimisiin mentyänne ole ollut ainoatakaan moitetta lausuttavana, kuningattaresta?"
"Ei todellakaan."
"Ja te olette kuitenkin ollut aviomiehenä jo melkoisen ajan. Veljenne taasen vietti häitänsä vasta pari viikkoa sitten, ja nyt hän jo toistamiseen valittaa Madamesta."
"Mitä! Yhäkö Buckingham?"
"Ei, toinen."