"Mutta, kälyseni, Villiershän oli rakastunut teihin?"
"Tekosyy! Mitä sillä on väliä, rakastiko lordi Buckingham minua vai eikö?" virkahti Henriette ihan vakavasti. "Onko mieltynyt mies siis vaarallinen minulle?… Ah, sire, se ei riitä, että mies rakastaa!"
Ja hän hymyili niin hellästi ja vienosti, että kuningas tunsi sydämensä pamppailevan halkeamaisillaan.
"Mutta kun veljeni kerran oli mustasukkainen?" tokaisi hän.
"No, siinä toki oli jonkunlainen peruste, sen myönnän, ja lordi Buckingham ajettiin pois."
"Ajettiin? Oh, eihän sentään!"
"Karkoitettiin, häädettiin, sai eronsa, — mitä sanantapaa vain pidätte parempana, sire. Muuan Euroopan etummaisia aatelismiehiä on nähnyt pakolliseksi poistua Ranskan kuninkaan hovista — Ludvig XIV:n hovista — kuin mikäkin säädytön tomppeli jonkun silmäyksen tai kukkavihon takia. Se on arvotonta loistokkaimmalle hoville… anteeksi, sire, unohdin täten puhuessani loukkaavani teidän hallitsijaoikeuttanne."
" Ma foi, ei, hyvä käly, minä en toimittanut lordi Buckinghamia matkalle… Hän miellytti minua suuresti."
"Ettekö?" virkkoi Madame nokkelasti. "Ah, sen parempi!"
Ja hän korosti viime sanat siihen tapaan kuin olisi todella lausunut: sen pahempi!