"Hän ei puhu, mordioux! Hän ei puhu!"
"Kiitän teitä, monsieur", virkkoi kuningas nyt.
"Totisesti", pitkitti luutnantti mietiskelyään, "se vielä olisi puuttunut, että olisi saanut nuhteet, kun on ollut vähemmän typerä kuin muut."
Ja karskisti helisyttäen kannuksiaan hän saapui ovelle.
Mutta kynnyksellä hän kääntyi tuntien, että kuninkaan halu veti häntä takaisin.
"Onko teidän majesteettinne sanonut minulle kaikki?" kysyi hän aivan erikoiseen tapaan, joka näyttämättä karttavan kuninkaallista luottamusta ilmaisi niin suostuttelevaa suoramielisyyttä, että kuningas heti vastasi:
"Tosiaan, monsieur, lähestykäähän vielä."
"Kas vain!" arveli upseeri itsekseen; "hän rohkaistuu viimeinkin!"
"Kuulkaa."
"En menetä sanaakaan, sire."