"No, minä arvostelen asemaa itseni mukaan. Jos olisi kysymyksessä minun mielipiteeni muuttaminen puolison suhtautumisesta toiseen naiseen, niin yksi seikka ennen kaikkea rauhoittaisi siinä kohden mieltäni."
"Mikä siis?"
"Ensiksikin havainto, että hän ei välitä siitä naisesta."
"Mutta juuri samaahan minä teille äsken neuvoin."
"Vaikkakin, — mutta täydellisesti varmistuakseni olisi tarpeellista, että sitäpaitsi näkisin hänen välittävän jostakusta kolmannesta."
"Ahaa, minä ymmärrän!" vastasi Ludvig hymyillen. "Mutta, rakas Henriette, vaikka se keino onkin nokkela, se tuntuu armottomalta."
"Miksi niin?"
"Sellainen haavan parantaminen luulevaisen sielussa tuottaa hänelle vamman sydämeen. Häneltä kyllä katoaa yksi pelko; mutta hän jää sairaaksi, ja se on mielestäni pahempaa."
"Kyllähän; mutta hän ei ainakaan yllätä, ei epäile todellista vihollista, ei häiritse rakkautta. Hän kohdistaa kaiken tarmonsa sellaiselle taholle, missä se ei tuota kellekään mitään vahinkoa. Sanalla sanoen, sire, minun järjestelmäni, jota ihmeekseni näen teidän vastustavan, tuottaa kylläkin tuskaa luulevaisille, mutta se on hyödyllinen rakastaville. Kysynpä teiltä, sire, onko teitä itseänne ehkä lukuunottamatta koskaan kenenkään mieleen juolahtanut säälitellä luulevaisia? Eivätkö ne ole surkeita olioita, aina yhtä onnettomia suotta kuin syystäkin? Mustasukkaisuuden aiheen poistaminen ei missään tapauksessa paranna heidän vaivaansa. Se tauti itää mielikuvituksessa ja on parantumaton kuten kaikki luulosairaudet. Muistanpa tässä, rakas sire, erään ohjeen, jonka minulle antoi lääkäriparkani, oppinut ja nerokas tohtori Dawley — ellei veljeni pitäisi häntä välttämättömänä, olisi hän nytkin luonani. 'Kun podette kahta kipua', sanoi hän, 'valitkaa niistä se, joka häiritsee teitä vähemmän; silloin annan teidän sen pitää, sillä se on totisesti aivan tarpeellinen onnistuakseni parantamaan toisen.'"
"Hyvin sanottu, hyvin arvosteltu, rakas Henriette", myönsi kuningas hymyillen.