"Puiston pikkuportilla."
Luutnantti kumarsi oivaltaen, että kuninkaalla ei ollut hänelle sen enempää sanottavaa.
Kuningas viittasikin häntä ystävällisellä kädenliikkeellä peräytymään. Upseeri poistui kuninkaan kamarista ja palasi mietteissään lepotuoliinsa, missä hän ei suinkaan pyrkinyt unen helmaan niinkuin olisi voinut myöhäisestä vuorokauden vaiheesta päättää, vaan ryhtyi syvällisempään ajatteluun kuin hän oli milloinkaan katsonut maksavan vaivaa. Näiden mietteiden tulos ei ollut ollenkaan niin murheellinen kuin äskeisen aprikoimisen.
"No, nyt hän on aloittanut", tuumiskeli hän; "rakkaus häntä lykkii, hän marssii, marssii eteenpäin! Kuningasta ei hänessä ole muuta kuin nimeksi, mutta kenties hänessä mies pätee johonkin. Saammehan nähdä aamusella… Hei, hei!" huudahti hän äkkiä suoristautuen; "jo sainkin suurenmoisen aatoksen, mordioux! Kenties se vihdoin viimeinkin luo onneni!"
Ja upseeri nousi astelemaan edestakaisin avarassa eteishuoneessa, kädet ihokkaansa taskuissa.
Vahakynttilä liehui rajusti, kun vinha tuulahdus oven ja ikkunan raoista tunkeutuen pyyhälsi huoneen poikki. Sen punertava loimu heilui säännöttömästi leimahdellen ja himmeten, ja seinää vasten kuvastui marssimassa luutnantin iso varjo kuin Gallotin[16] leikkaamina ääripiirteinä, säilä kainaloon pystytettynä ja hattu sen kärkeen kallelleen ripustettuna.
"Totta tosiaan", hän jupisi, "ellen pahasti erehdy, niin Mazarin virittää tuossa ansaa nuorelle lemmenkaihoiselle; viekas italialainen on tänä iltana sovittanut salaisen kohtauksen ja antanut sille osoitteen niin auliisti kuin itse Dangeau sellaisia hommia auttelee. Olen kuullut sanat ja tiedän niiden merkityksen. Huomenna aamulla — siten hän huomautti — he ehtivät Bloisin kohdalle. Mordioux, tuohan on ihan selvää, ja liiatenkin rakastajalle! Siitä johtui tuo hämi, tuo epäröimisen jälkeen annettu määräys: 'Herra muskettiluutnantti, ratsaille huomenna kello neljältä aamulla.' Se on samaa kuin hän olisi sanonut minulle: 'Herra muskettiluutnantti, kello neljä aamulla Bloisin sillalla, ymmärrättehän?' Siinäpä valtiosalaisuus, jonka minä vaivainen olen juuri saanut huostaani. Ja miten olen sen saanut? Hyvien silmieni ansiosta, kuten vastikään sanoin hänen majesteetilleen. Kerrottu onkin, että hän on ihan hurjasti rakastunut siihen pienoiseen italialaiseen nukkeen! Sanotaan hänen heittäytyneen polvilleen äitinsä eteen rukoillen puolisokseen tyttöä! Ja leskikuningatar kuuluu häätyneen tiedustamaan Roomasta, olisiko sellainen avioliitto vastoin hänen tahtoansa solmittuna pätevä! Voi, jospa vielä olisin viidenkolmatta vanha! Jospa minulla olisi mukanani ne kumppanit, jotka ovat minusta vieraantuneet! Jollen kaikesta sydämestäni halveksisi maailmaa, niin toimittaisin Mazarinin rettelöön leskikuningattaren kanssa, riitaannuttaisin Ranskan ja Espanjan ja kohottaisin valtaistuimelle mieleiseni kuningattaren. Mutta joutavia!"
Ja luutnantti näpäytti ylenkatseellisesti sormiaan.
"Tuo viheliäinen italialainen, tuo varasteleva visukinttu, joka juurikään kielsi Englannin kuninkaalta miljoonan, ei minulle antaisi kenties tuhatta pistollakaan uutisesta, jos sen hänelle ilmoittaisin. Uh, mordioux, minähän olen tulemassa jälleen lapseksi! Höperöksi kerrassaan! Mazarinko antaisi mitään lahjapalkkiota, ha, ha, ha!"
Ja upseeri purskahti kamalaan nauruun yksinäisyydessään.