Mutta vaikka kuningas puhuikin hiukan kiihkeästi, hän ei kuitenkaan muistanut pitää kyllin hyvää huolta sävystään, niin että sekä sanat että niitä tehostanut ele tuntuivat hiukan kylmäkiskoisilta herra de Saint-Aignanista, jolle kuningas oli uskonut muka äkillisesti puhjenneen suuren intohimonsa.
"Saint-Aignan", jatkoi kuningas, "pitäkää te huolta neiti de la Vallièresta, minä pyydän. Kutsukaa lääkäri. Minä riennän ilmoittamaan Madamelle tästä hänen seuralaistansa kohdanneesta pahoinvoinnista."
Ja herra de Saint-Aignanin huolehtiessa neiti de la Vallièren siirtämisestä linnaan kuningas kiirehti pois paikalta, mielissään siitä, että sai erityisellä tekosyyllä mennä puhuttelemaan Madamea. Parahiksi sattuivat vaunut kulkemaan ohi; ajomies sai pysähtyä, ja kun vaunuissa istuneet henkilöt kuulivat tapauksen, luovuttivat he auliisti sijansa pyörtyneelle. Nopean vauhdin nostattama viima toinnutti tämän piankin. Linnalle tultaessa hän hyvin heikkonakin kykeni astumaan alas vaunuista ja kahden ystävättärensä avulla ponnistautumaan sisälle. Hänet vietiin istumaan alakerran salien viereiseen kamariin.
Sillaikaa oli kuningas tavannut Madamen eräässä pikku puutarhassa; hän oli istuutunut lähelle ja tapaili hellästi jalallaan prinsessan jalkaa hänen istuimensa alla.
"Varokaa, sire", sanoi Henriette hiljaa, "te ette esiinny välinpitämättömänä miehenä."
"Voi, minäpä pelkäänkin, että olemme tehneet ylivoimaisen sopimuksen!" vastasi kuningas samaan tapaan. Äänekkäämmin hän sitten lisäsi: "Oletteko kuullut onnettomuudesta?"
"Mistä onnettomuudesta?"
"Oh, hyväinen aika, teidät nähdessäni unohdin, että vartavasten läksin kertomaan siitä teille. Se vaikutti minuun kuitenkin murheellisesti; muuan seuralaisenne, la Vallière-parka, sai pyörtymiskohtauksen."
"Vai niin! Lapsipoloinen", virkkoi prinsessa tyynesti. "Mistä se lienee johtunut?"
Mutta hiljaa hän lisäsi: