Potilas kiljahti; toistamiseen hänen voimansa pettivät ja kylmänä, voihkien, epätoivoisena hän lysähti takaisin nojatuoliinsa. Kuningas ehti ojentamaan käsivartensa, joten hän puolittain kannatteli tyttöä. Parin askeleen päässä kuninkaasta ja la Vallièresta seisoivat neidit de Tonnay-Charente ja de Montalais hievahtamattomina ja ikäänkuin kivettyneinä, muistellessaan keskusteluaan Louisen kanssa, eivätkä edes älynneet rientää apuun, niin hämmennyksissään kun olivat kuninkaan läsnäolosta. Tämä oli vaipunut toisen polvensa varaan ja piteli la Vallièrea vyötäisiltä.
"Te kuulitte keskustelun, sire?" sopersi Athénais.
Mutta kuningas ei vastannut. Hänen katseensa oli kiintynyt la Vallièren puoliksi ummistuneihin silmiin, ja hän piti tytön riippuvaa kättä omassaan.
" Parbleu!" vastasi Saint-Aignan, joka puolestaan odotti neiti de Tonnay-Charenten pyörtymistä ja jo levitti käsivartensa; "meiltä ei jäänyt ainoakaan sana kuulematta."
Mutta ylpeä Athénais ei ollut niitä naisia, jotka noin vain murtuvat. Hän loi Saint-Aignaniin murhaavan katseen ja pakeni.
Rohkeampi Montalais kiirehti Louisen luo, ottaen hänet vastaan kuninkaan käsivarsilta. Tämä oli jo joutunut päästään pyörälle, tuntiessaan sairaan hyvältätuoksuvien hiuksien valuvan kasvoilleen.
"Kas vain", innostui Saint-Aignan, "tässäpä vasta seikkailu, ja ellen minä ole ensimmäinen sitä kertomaan, niin minulla ei ole ensinkään onnea."
Kuningas kääntyi häneen väräjävin äänin ja käsi raivosta vapisten.
"Ei sanaakaan, kreivi!" nuhteli hän.
Kuningasparka unohti, että hän tuntia aikaisemmin oli antanut saman varoituksen, mutta päin vastoin toivoen, että uskottu kielittelisi. Tämä kielto oli yhtä hyödytön kuin edellinen. Puoli tuntia myöhemmin koko Fontainebleau tiesi, että neiti de la Vallière oli jutellut Montalaisin ja Tonnay-Charenten kanssa Kuninkaan tammen alla ja tässä keskustelussa tunnustanut rakastavansa kuningasta. Tiedettiin myöskin, että kuningas ilmaistuaan suurta huolestusta neiti de la Vallièren tilasta oli kalvennut ja vapissut ottaessaan pyörtyneen kaunottaren käsivarsilleen. Senvuoksi oli kaikki hoviväki piankin yhtä mieltä siitä, että tämä oli vuoden suurin tapaus. Oli tullut ilmi, että hänen majesteettinsa rakasti neiti de la Vallièrea ja että siis Monsieur saattoi nukkua täysin levollisena. Sitä muuten leskikuningatar — yhtä kummastuneena kuin toisetkin tästä äkillisestä käänteestä — kiirehtikin kertomaan nuorelle kuningattarelle ja Orléansin Filipille. Mutta hän käytti erilaista puhetapaa näille kahdelle asianomaiselle.