"Voi, rakas sire", hän sanoi, "ette siis hylkääkään minua?"
"En", vastasi kuningas; "näethän sen, Marie."
"Minulle oli kuitenkin vakuuteltu, että niin pian kuin eroaisimme, ette te enää ajattelisi minua!"
"Rakas Marie, tänäänkö vasta huomaat, että ympärillämme on omissa aikeissaan toimivia ihmisiä, jotka tahtovat eksyttää meitä?"
"Mutta entä tämä matka, tämä liitto Espanjan kanssa, sire? Teidät naitetaan!"
Ludvig painoi päänsä alas.
Samassa upseeri näki Marie de Mancinin katseen välähtävän auringossa kuin huotrasta lennähtävä tikari.
"Ja te ette ole tehnyt mitään rakkautemme puolesta?" kysyi neitonen heidän oltuaan tovin vaiti.
"Voi, kuinka voitkaan siten luulla! Olen polvistunut äitini edessä; olen rukoillut, olen suostutellut. Olen sanonut, että koko onneni riippuu sinusta; olen uhannut…"
"No?" kysäisi Marie vilkkaasti.