"Minkäpä sille voi, monseigneur", jatkoi Colbert. "Olemme puuhanneet vähäisten varojemme mukaisesti."
Fouquet teki hyväksyvän liikkeen.
"Mutta", pitkitti Colbert, "teidän loistonne arvoista, monseigneur, olisi tarjota hänen majesteetilleen juhla ihmeellisissä puutarhoissanne… noissa puutarhoissa, jotka ovat teille maksaneet kuusikymmentä miljoonaa."
"Kuusikymmentäkaksi", oikaisi Fouquet.
"Sitä paremmalla syyllä", tarrasi Colbert. "Se olisi tosiaan suurellista."
"Mutta luuletteko, monsieur", kysyi Fouquet, "että kuningas suvaitsisi ottaa kutsuni vastaan?"
"Kah, sitä en epäile", vakuutti Colbert innokkaasti; "menenpä siitä takuuseenkin."
"Olette hyvin ystävällinen", sanoi Fouquet. "Voin siis luottaa kannatukseenne?"
"Tietysti, monseigneur."
"Tahdon ajatella asiaa", lupasi Fouquet.