"Ka, eihän se ole minkään Racinen tai Molièren sepittämä, vaan la Feuilladen, eikä voi vaatia aatelismiestä runoilemaan yhtä näppärästi kuin ammattiseppo sommittelee säkeitänsä."
"On todella ikävää, että muistatte vain lopun."
"Malttakaas, malttakaas, toisenkin säkeistön alku pyörii kielelläni."
"Minä kuuntelen."
"Hän nostaa impiä mielinmäärin kuin Montalaisin ja…"
" Pardieu, ja la Vallièren!" huudahti de Guiche kärsimättömänä ja oudostellen, mihin Saint-Aignan oikein tähtäsi.
"Niin, juuri niin, la Vallièren. Oivalsitte heti loppusoinnun, ystäväiseni."
"Eipä siinä ollut suurtakaan oivaltamista!"
"Montalaisin ja Vallièren, niin siinä sanotaan. Heitähän te olettekin suojellut." Ja Saint-Aignan puhkesi nauruun.
"Ette siis löydä laulusta neiti de Tonnay-Charentea?" virkkoi de Guiche.