Montalais kohautti olkapäitänsä.
"Naurakaa mielenne mukaan, mademoiselle; mutta jos ette istuisi tanakasti siellä tasaisella muurilla, vaan sensijaan olisitte harareisin tällaisella oksalla, niin kylläpä Augustuksen tavoin haluaisitte astua alas."
"Hiukan kärsivällisyyttä, hyvä herra de Manicamp! Kyllä hetkinen pian kuluu. Sanotte siis sivuuttaneenne Risin ja Meluninkin?"
"Niin, Risin ja Melunin kautta jatkoin yhä matkaani ihmetellen, kun en nähnyt häntä palaavaksi. Vihdoin päädyin tänne. Minä hain ja kuulustin de Guichea kaikkialta, mutta kaupungissa ei kukaan ole häntä nähnyt, ei kukaan puhutellut: hän oli saapunut täyttä laukkaa, poikennut linnaan ja kadonnut. Kello kahdeksasta illalla olen ollut Fontainebleaussa, kysellen de Guichea kaikilta kaiuilta; mutta häntä ei näy eikä kuulu. Ihan menehdyn levottomuuteen! Minä en tietysti mennyt heittäytymään suden kitaan, astumalla linnaan, kuten varomaton ystäväni on tehnyt; minä jäin tänne ulkopuolelle ja lähetin teille kirjeen. Päästäkää minut nyt taivaan nimessä huolestuksestani, mademoiselle."
"Se ei ole vaikeata, hyvä herra Manicamp. Ystävänne de Guiche on saanut erinomaisen vastaanoton."
"Oo!"
"Kuningas on osoittanut hänelle armollista huomaavaisuutta."
"Kuningas, joka hänet karkoitti!"
"Madame on hänelle hymyillyt, Monsieur näkyy pitävän hänestä enemmän kuin koskaan ennen!"
"Kah, kah!" ihmetteli Manicamp; "se selittää, miksi hän on jäänyt! Eikö hän ole puhunut minusta?"