"Samaa minä ajattelin."
"Avatkaa siis sievät silmänne."
"Ja te isot korvanne."
"Lähettäkää pieni suunne ottamaan vastaan iso suudelma."
"Tässä", virkkoi Montalais, maksaen heti puhdassointuisella kullalla.
"Miettikäämme nyt hiukan: herra de Guiche siis rakastaa Madamea, de la Vallière rakastaa kuningasta, kuningas rakastaa Madamea ja de la Vallièrea, ja Monsieur rakastaa ainoastaan itseänsä. Kaiken tämän rakkauden ristiaallokossa taulapääkin voisi luoda onnensa, saati meidänlaisemme järkevät ihmiset."
"Joko te nyt taas haudotte haaveitanne!"
"En, vaan pohdin tosiseikkoja. Sallikaa vain minun johdattaa teitä, armaani; tähän asti ei teitä ole huonosti onnistanut, eihän?"
"Ei kylläkään."
"No niin, tulevaisuus täyttää, mitä menneisyys lupaa. Mutta koska jokainen täällä ajattelee itseään, tehkäämme mekin niin."