"Teidän kamariinne?"
"Niin, asumaani huoneeseen. Luulen erehdyksen tapahtuneen ja kutsun isännän; tämä selittää, että kahdeksan päivää sitten vuokraamani huone oli ennakolta vuokrattu yhdeksännestä alkaen tälle fransiskaanille."
"Ohhoh!"
"Niin juuri minäkin sanoin: 'ohhoh!' Teinpä vielä enemmänkin. Olin suuttua. Menin huoneeseeni ja käännyin itse fransiskaanin puoleen. Tahdoin hänelle osoittaa, kuinka sopimatonta hänen menettelynsä oli. Mutta tuo munkki, vaikka näyttikin olevan ihan kuolemaisillaan, kohousi kyynärpäänsä varaan, suuntasi minuun kaksi liekehtivää silmää, ja äänellä, jolla olisi voinut komentaa ratsuväen hyökkäystä, hän karjaisi: 'Heittäkää se hupsu ovesta ulos!' Tämän käskyn panivat isäntä ja neljä kantajaa heti täytäntöön, toimittaen minut rappusia alas nopeammin kuin minulle oli mukavaa. Ja niinpä nyt, ystäväni, minulla ei ole kuhun pääni kallistaisin."
"Mutta kuka se fransiskaani sitten olikaan?" kysyi Montalais. "Joku veljeskunnan suurmestariko?"
"Juuri sitä arvonimeä luulen erään kantajista häntä puoliääneen puhutellessaan käyttäneen."
"Niin että…?" virkahti Montalais.
"Niin että nyt olen huoneetta, asunnotta, vuoteetta, ja olen yhtä varmasti päättänyt kuin äsken ystäväni Manicamp, etten rupea nukkumaan ulkosalla."
"Mitä tehdä?" huudahti Montalais.
"Siinäpä kysymys!" murjotti Malicorne.