"Miltä päivältä?" urkki isäntä, Manicampin epäröimisestä epäluuloisena.
Manicamp raapi korvallistaan ja katsoi Malicornen ikkunaan, mutta toinen oli jo siitä poistunut, tullakseen alas portaita ystävänsä avuksi.
Samassa ilmestyi pääovelle pitkään, espanjalaiskuosiseen kauhtanaan verhoutunut matkustavainen, lähestyen siten keskustelun kuuluville. Hän oli kääntänyt korkean kauluksen kasvojensa suojaksi.
"Kysyn teiltä, minä päivänä lähetitte minulle sen kirjeen, jossa varasitte täältä asunnon?" tivasi isäntä.
"Toissa keskiviikkona", sanoi salaperäinen muukalainen säveällä ja kohteliaalla äänellä, koskettaen isäntää olkapäähän.
Manicamp peräytyi, ja kynnykselle tullut Malicorne vuorostaan raapi korvallistansa. Isäntä tervehti tulokasta sellaiseen tapaan kuin olisi heti tuntenut hänessä oikean vieraansa.
"Huoneenne on valmiina, ja tallissakin on varattu tilaa", sanoi hän tälle säyseästi. "Mutta…" Hän katseli ympärilleen. "Hevosenne?"
"Hevoseni tulevat tai eivät tule. Asia lienee teille yhdentekevä, kunhan teille maksetaan kaikesta, mitä olette varannut?" Isäntä kumarsi vielä syvempään. "Olette kai myös jättänyt vapaaksi sen pienen kamarin, jonka tilasin?"
"Ai!" äännähti Malicorne koettaen peitellä hämiään.
"Se on ollut ystävällänne jo kahdeksan päivää, monsieur", ilmoitti isäntä osoittaen Malicornea, joka ihan kyyristyi kokoon.