"Hän asettuu kamariin."
Kunnioittavasti kumarrettuaan hän meni itse ylös isompaan huoneeseen. Fransiskaanimunkki kannettiin kamariinsa. Saattoi kyllä oudoksua tuota kirkkoruhtinaan arvonantoa yksinkertaista luostariveljeä ja vielä kerjäläismunkkia kohtaan, jolle siten edes pyytämättänsä toimitettiin niin monien matkustajain haluama huone. Ja miten onkaan selitettävissä Aramiksen odottamaton tulo Komean Riikinkukon majataloon, kun hän oli saapunut linnaan herra Fouquetin seuralaisena ja niin ollen olisi voinut majailla hänen parissaan?
Fransiskaanimunkki salli ilman pienintäkään valitusta siirrättää itsensä ylös portaita, vaikka hän ilmeisesti kärsi kovia tuskia ja aina paarien sattuessa seinään tai porraskaiteeseen vavahteli rajusti koko ruumiiltaan. Kamariin päästyänsä hän sanoi kantajille:
"Auttakaa minut tuohon nojatuoliin."
Miehet laskivat paarinsa lattialle, nostivat sairaan mahdollisimman hellävaroin ja asettivat hänet osoitettuun nojatuoliin makuusijan päänalusen viereen.
"Kutsukaahan nyt isäntä tänne", lisäsi hän hyvin hiljaisesti.
Viisi minuuttia myöhemmin ilmestyi Komean Riikinkukon isäntä kynnykselle.
"Hyvä ystävä", sanoi fransiskaanimunkki, "pyydän teitä läksiäisiksi antamaan kestitystä näille kunnon miehille, jotka ovat Melunin varakreivin alustalaisia. He löysivät minut maantieltä pyörtyneenä helteeseen ja vaivojensa palkkaa ollenkaan ajattelematta tahtoivat kantaa minut kotiinsa. Mutta minä tiedän, mitä köyhälle maksaa sairaan majoitus, ja pidin senvuoksi parempana päästä majataloon, missä minua sitäpaitsi odotettiinkin."
Isäntä katseli munkkia hämmästyksissään. Fransiskaani teki peukalollaan erityiseen tapaan ristinmerkin rintaansa.
Isäntä vastasi samalla merkillä vasempaan olkapäähänsä.