" Uhkavaatimus!" vastasi neiti de Tonnay-Charente diplomaattisesti.
"Mutta, hyvä Jumala", sopersi la Vallière, "tietääkö Madam, että —?"
"Hän tietää enemmän kuin me olemme hänelle sanoneet", vakuutti Athénais painokkaasti. "Olkaamme siis nyt yksimielisiä, hyvät neidit."
"Oh kyllä!" lupasi Montalais. "Olen pelkkänä korvana. Puhu, Athénais."
"Voi taivas! Hyvä Jumala!" surkeili Louise vapisevana, "saankohan enää elääkään tämän kamalan illan jälkeen?"
"Oh, älä toki noin säiky", tyynnytti Athénais; "meillä on keino käsissämme." Ja hän istuutui kahden kumppaninsa väliin, yhdistäen kumpaiseltakin käden omaansa, ja aloitti selittelynsä. Ensimmäisten sanojen kuisketta häiritsi vain laukkaavan hevosen kavioiden kopse valtamaantieltä linnan ristikkoporttien ulkopuolelta.
129.
Onnellinen prinssi.
Linnaan palatessaan oli Bragelonne kohdannut de Guichen. Mutta ennen tätä kohtausta oli de Guiche tavannut Manicampin, joka taasen oli puhutellut Malicornea. Mutta miten oli Malicorne sattunut Manicampin tielle? Siinä ei ollut mitään merkillistä: hän oli odotellut tätä palaavaksi messusta, jonne Manicamp oli mennyt herra de Saint-Aignanin seurassa. Yhdyttyään he olivat onnitelleet toisiaan hyvästä sattumasta, ja Manicamp oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kysyen ystävältänsä, oliko tälle jäänyt jokunen lantti taskun pohjalle. Kummeksumatta kysymystä, jota hän ehkä odottikin, oli toinen vastannut, että jokainen tasku, josta aina ammennetaan, sinne koskaan mitään panematta, lopulta ehtyy niinkuin kaivo vielä talvella antaa vettä, kunnes puutarhuri tyyten tyhjentää sen kesällä. Malicorne sanoi taskuaan kyllä syväksi ja vakuutti auliisti ammentavansa siitä kylläisyyden aikana, mutta valitettavasti se oli liiallisesta käytöstä kuivunut. Tähän oli Manicamp hajamielisesti vastannut:
"Niinpä niin."