"Oivallinen, jos Monsieur ei enää ole sinulle vihoissaan; kehno, niinkuin jokainen muukin veruke, jos Monsieur vielä kantaa kaunaa."
"Oletpa oikeassa Manicamp. Jonkun tekosyyn minä vain tarvitsen, olkoon se sitten millainen hyvänsä. — Onnea siis vain matkalle, rakas Raoul!" Ja sitten ystävykset syleilivät toisiaan.
Viisi minuuttia myöhemmin Raoul astui Madamen luo, jonne neiti de Tonnay-Charente oli käynyt häntä kutsumassa.
Saatuaan kirjeensä valmiiksi Madame istui vielä pöytänsä ääressä. Hänen edessään paloi ruusunpunainen vahakynttilä; syviin mietteisiin vaipuneena oli hän suljettuaan kuoren sinetillä unohtanut sammuttaa kynttilän.
Bragelonnea odotettiin; hänet ilmoitettiin heti tultuansa.
Hän oli komea ja hieno mies, joka kerran nähtynä pysyi aina mielessä. Ja Madame ei ollut häntä ainoastaan nähnyt, vaan muistamme de Bragelonnen olleen ensimmäisinä häntä vastassa ja saattaneen häntä le Havresta Pariisiin. Henriette siis muisti varakreivin varsin hyvin.
"Ah", virkkoi hän, "siinähän te olette, monsieur! Te matkustatte veljeni luo, joka tulee onnelliseksi saadessaan maksaa pojalle osan kiitollisuudenvelastaan isää kohtaan."
"Kuninkaan osoittama suosiollisuus kreivi de la Fèreä kohtaan, Madame, on runsaasti palkinnut hänet siitä vähästä, mitä hänellä on ollut onni tehdä kuninkaan hyväksi, ja minä menenkin viemään hänelle vakuutuksen isän ja pojan kunnioituksesta, hartaasta kiintymyksestä ja kiitollisuudesta."
"Tunnetteko veljeni, herra varakreivi?"
"En, teidän korkeutenne; ensi kertaa nyt saan ilon nähdä hänen majesteettiansa."