"Sire", hän aloitti, "teidän majesteettinne huomautti äsken, että Englannin nykyisissä oloissa riittäisi miljoona kuninkuutenne palauttamiseen."
"Ainakin sen yrittämiseen, kuollakseni kuninkaan tavoin, jollen onnistuisi."
"No niin, sire, jo antamanne lupauksen mukaisesti suvainnette kuunnella tietoa, joka minulla on teille ilmoitettavana."
Kaarle nyökkäsi. Atos astui ovelle, jonka hän kiersi lukkoon, ensin katsottuaan, kuunteliko kukaan lähistöllä, ja hän tuli sitten takaisin.
"Sire", hän sanoi, "teidän majesteettinne on armollisesti muistanut, että minä olin jalon ja onnettoman Kaarlo I:n auttajia, kun pyövelit veivät hänet Saint-Jamesin palatsista Whitehalliin."
"Luonnollisesti; se on ainiaaksi painunut mieleeni."
"Teidän majesteettinne, se tapaus on synkkä kertomus pojalle, joka epäilemättä on sen kuullut jo moneenkin kertaan; minun täytyy kuitenkin esittää se jälleen yksityispiirteitä myöten."
"Puhukaa, monsieur."
"Kun kuninkaallinen isänne nousi mestauslavalle tai oikeastaan astui kamaristaan ikkunansa eteen rakennetulle telineelle, oli kaikki valmisteltua hänen paetakseen. Pyöveli oli siepattu talteen, hänen huoneensa lattian alle oli kaivettu käytävä, ja lopulta olin minä itse telineen alla, äkkiä kuullessani sen natisevan hänen askelistaan."
"Parry on minulle kertonut siitä kauheudesta, monsieur."