"Olleeko hänellä parempi onni kuin minulla, vai lienenkö minä tyhmempi kuin hän? Joutavia!"
Tällä sanalla d'Artagnan nyt viisaaksi käytyään lopetti kaikki mietelmänsä. Varemmin hän oli sanonut: Mordioux!, joka oli kannuksen isku; mutta nyt hän oli vanhentunut ja murahteli järkeilevästi: Joutavia! kaikkien mielenkuohujen pidäkkeeksi.
18.
Portosta etsitään ja löytyykin vain Mousqueton.
Tultuaan täydellisesti varmaksi kenraalivikaari d'Herblayn poissaolosta ja siitä, että hänen ystävänsä ei oleskellut Melunin lähistölläkään, d'Artagnan erosi Bazinista kaipuutta, loi salavihkaisen silmäyksen Vauxin uhkeaan linnaan, jonka kasvava loisto sittemmin tuotti sille häviön, ja puristi huulensa yhteen kuin aavistellen ja epäillen kaikenlaista. Papurikkoaan kannustaen hän sitten virkkoi itsekseen:
"No niin, Pierrefondsissa minä sentään tapaankin parhaan miehen ja parhaat rahavarat. Muuta en tarvitsekaan, kun minulla on omasta takaa aatos valmiina."
Säästämme lukijoiltamme d'Artagnanin matkan arkiaikaiset tapaukset; kolmannen päivän aamuna hän päätyi Pierrefondsiin. Hän oli ratsastanut Nanteuil-le-Haudouinin ja Crécyn kautta. Etäältä hän näki Orléansin Ludvigin linnan, jota nyt vanha portinvartija kaitsi kruunulle kuuluvana kiinteimistönä. Se oli noita ihmeellisiä keskiajan kartanoita, joissa muurit ovat kaksikymmentä jalkaa paksuja ja tornit kohoavat sadan jalan korkeuteen.
D'Artagnan kulki pitkin muurien vierustaa, mitteli torneja katseillaan ja laskeusi laaksoon. Kaukana kohosi nyt edessäpäin Portoksen linna laajan lammen partaalta ja kauniin metsän suojasta. Meillä on jo ollut kunnia kuvata sitä lukijoillemme;[20] mainitsemmekin sen nyt vain ohimennen. Kauneista puista, toukokuun auringon kultaamista ruohokunnaista ja etäälle Compiègneen päin ulottuvasta pitkästä metsikköjonosta d'Artagnanin katse piankin siirtyi isoon, pyörillä liikkuvaan laatikkoon, jota kaksi lakeijaa veti ja kaksi työnsi. Laatikosta paistoi vihreälle ja kullalle hohtava möhkäle, jota siten lykkien ja kiskoen kuljetettiin reheviä puistokujia pitkin. Kaukaa katsoen se oli ihan muodoton eikä johtanut mieleen kerrassaan mitään; lähempää se näytti viheriäiseen kankaaseen verhotulta kultavanteiselta tynnyriltä; vielä lähempänä se osoittausi mieheksi tai oikeammin ruhoksi, jonka alaosa laatikossa leviten täytti sen kokonaan. Ja sitten tämä mies ilmeni Mousquetoniksi, — Mousquetoniksi valkotukkaisena ja punanaamaisena kuin ilvenäytelmän Pulcinello.
"Ah, pardieu!" huudahti d'Artagnan; "siinähän on rakas herra Mousqueton!"
"Ai!" vastasi lihakasa; "ai, mikä onni, mikä ilo! Saada nähdä herra d'Artagnan!… Seisahtukaa, vintiöt!"