"Paljonko?"
"Peijakas, tuollainen veitikka on hyvinkin sadantuhannen écun arvoinen."
"Onpa kyllä."
"Näet siis: ensiksikin saattaa tulla kysymykseen sadantuhannen écun lunastussumma…"
"Tai sitten?…"
"Taikka — mikä on vielä parempi — minä luovutan hänet Kaarle-kuninkaalle. Tällä ei sitten enää ole mitään sotapäällikköä pelättävänä eikä valtiomiestä petettävänä, joten hän tuotapikaa itse korjaa kuntoon vallanperimyksensä ja siitä hyvästä lukee minulle pöytään ne satatuhatta écuta. Sellainen on aatokseni; mitä sanot siitä, Planchet?"
"Erinomainen tuuma, monsieur!" huudahti Planchet vapisten kiihtymyksestä. "Mutta miten johduittekaan siihen?"
"Sain sen päähäni eräänä aamuna Loiren rannalla, kun Ludvig XIV, meidän rakastettu kuninkaamme, vetisteli mademoiselle de Mancinin kädestä hellittäessään."
"Menen takuuseen siitä, monsieur, että se on suurenmoinen. Mutta…"
"Ka, siihen tulee mutta?"