Keskustelu toi Monkiin varmuuden seikasta, jonka hän oli havainnut jo ensimmäisistä sanoista, nimittäin että hän oli tekemisissä miehen kanssa, jolla oli korkea yhteiskunnallinen asema.
Tällainen mies ei voinut olla salamurhaaja, ja Moukista tuntui mahdottomalta luulla häntä vakoojaksikaan; mutta Atoksessa ilmeni samalla kertaa niin suurta oveluutta ja lujuutta, että Monk arveli voivansa päätellä hänet salaliittolaiseksi.
Heidän noustuaan pöydästä Monk aloitti jälleen äskeisestä:
"Uskotte siis aarteenne olevan tallella, monsieur?"
"Niin, mylord."
"Ihan tosissanne?"
"Aivan ehdottomasti."
"Ja te luulette kykenevänne löytämään jälleen paikan, johon se on haudattu?"
"Ensi näkemällä."
"No niin, monsieur", sanoi kenraali, "pelkästä uteliaisuudesta tulenkin mukaan. Ja seurani on teille tarpeellinenkin, sillä ilman minua tai jotakuta upseeriani teille kävisi peräti työlääksi kulkea leirini läpi."