"Oletteko valmis, monsieur?"
"Minä olen."
Atos valmistausi päin vastoin kuin Monk. Hän irroitti väkipuukkonsa ja laski sen pöydälle, päästi soljesta hankkiluksensa ja asetti tikarin viereen miekkansakin, avasi sitten teeskentelemättömästi ihokkaansa nauhasolmut ikäänkuin ottaakseen esille nenäliinansa ja antoi paljaan rintansa kuultaa hienon batistipaidan alta. Hänellä ei siis ollut hyökkäys- eikä puolustusaseita.
"Kerrassaan kummallinen mies!" ajatteli Monk. "Hän lähtee ihan aseettomana. Mutta varmaankin hänellä on väijytys sovitettuna jonnekin."
"Kenraali", virkkoi Atos ikäänkuin arvaten hänen epäluulonsa, "te tahdotte, että me olemme perillä yksin, ja se on hyvä. Mutta suuren päällikön ei sovi koskaan huimapäisesti antautua alttiiksi yllätyksille. On pimeä, nevan poikki kulkiessamme voi esiintyä vaaroja. Ottakaa saattue."
"Olette oikeassa", myönsi Monk.
Hän huusi:
"Digby!"
Adjutantti saapui.
"Viisikymmentä miestä, miekat ja muskelit mukana", käski hän.