"Viikon ajan, siis, monsieur."
"Ja mitä teen sillaikaa?"
"Jos syntyy taistelu, niin pyydän teitä pysyttelemään siitä loitolla. Tiedän kyllä, kuinka innokkaita ranskalaiset ovat sellaisiin huvituksiin; teidän tekisi mielenne katsella, miten me taistelemme, mutta teihin voisi sattua harhaan lentänyt luoti, sillä skotlantilaisemme tähtäävät huonosti. En tahdo, että teidänlaisenne kunnon aatelismies joutuu haavoittuneena takaisin kotimaahansa tai että minun käy pakolliseksi itse lähettää ruhtinaallenne teidän jättämänne miljoona, sillä sanottaisiin, eikä aivan syyttä, että minä maksan kruununtavoittelijalle hänen käydäkseen sotaa parlamenttia vastaan. Menkäähän siis, monsieur, ja tehkäämme niinkuin on sovittu."
"Voi, mylord", vastasi Atos, "kuinka suuri olisikaan iloni, jos huomaisin ensimmäisenä nähneeni jaloon sydämeen, joka sykkii viittanne alla!"
"Uskotte siis ehdottomasti, että minulla on salaisia suunnitelmia?" virkkoi Monk muuttamatta kasvojensa puolittain leikkisää ilmettä. "Kah, monsieur, mitä salaisuuksia olisikaan soturin tyhjässä päässä? Mutta alkaa olla myöhä, ja lyhtymme sammuu; kutsukaamme takaisin miehemme. Hei kalastaja, kuulehan!" huusi hän ranskaksi, lähestyen portaita.
Yökylmän kangistama kalastaja kysyi käheällä äänellä, mitä tahdottiin.
"Mene vartion luo", sanoi Monk, "ja käske kenraali Monkin nimessä kersantin tulla heti tänne."
Tehtävä oli helppo täyttää, sillä kenraalin käynti autiossa luostarissa oli saanut kersantin uteliaana vähitellen lähestymään, joten hän nyt olikin vain muutaman askeleen päässä kalastajasta.
Hän kuuli senvuoksi itse kenraalin käskyn ja kiirehti esille.
"Hanki tänne hevonen ja kaksi miestä", määräsi Monk.