"Hauskaa kerrassaan, sanon minäkin!" virkkoi d'Artagnan puristaen vanhuksen käsiä. "Nyt kai ilmoitatte minut kuninkaalle, vai mitä?"
"Mutta kuningas nukkuu, monsieur."
" Mordioux, herättäkää hänet! Ei hän nuhtele teitä häiritsemisestä, sen lupaan."
"Tulette kreivin asialla, niinhän?"
"Minkä kreivin?"
"Kreivi de la Fèren."
"Atoksenko asialla? En, tulen totta tosiaan omilla asioillani. No, pian, Parry, kuninkaan luo! Minun on heti puhuteltava kuningasta."
Parry arveli, että hänen ei sopinut vastustaa pitempään. Hän tunsi d'Artagnanin vanhastaan ja tiesi, että hän ei gascognelaisenakaan koskaan luvannut enempää kuin kykeni täyttämään. Hän meni pihan poikki ja pikku puutarhan läpi, viihdytti koiraa, joka tahtoi tosissaan käydä muskettisoturin kimppuun, ja koputti pienen huvimajan pohjakerran ikkunaluukkuun. Sieltä vastasi heti pieni koira luskutuksellaan isolle, joka murahteli pihalla.
"Kuningasparka!" tuumi d'Artagnan; "siinä nyt on hänen henkivartionsa! Totta sentään on, että hän ei silti ole kehnosti vartioittu."
"Mitä tahdotaan?" kysyi kuningas kamarinsa perältä.