"Vai niin! Mutta kuningas kaiketi on kuningas?"
"Epäilemättä, mademoiselle, mutta kardinaalikin on kardinaali."
"Eikö siis kuningas ole ihminen? Eikö hän rakasta Marie di Mancinia?"
"Jumaloitsee."
"No niin, hän nai Marien; me joudumme sotaan Espanjan kanssa, herra Mazarin panee menemään muutamia niistä miljoonista, jotka hänellä on tallessaan, aatelismiehemme kunnostautuvat urotöillä ylpeitä kaartilaisia vastaan, ja paljon meikäläisiä palaa laakereilla seppelöityinä, meidän seppelöidäksemme heidät myrtillä. Sillä tavoin minä käsitän nykyhetken valtiollisen aseman."
"Montalais, sinä olet hupsu", sanoi Louise, "ja liioitteleva kuvailu viehättää sinua niinkuin liekki lumoaa luokseen perhosia."
"Sinä, Louise, olet niin maltillinen, että sinä et milloinkaan oikein rakastaisi."
"Oh!" virkahti Louise hellän moittivasti. "Ymmärrä toki asian laatu, Montalais! Leskikuningatar haluaa naittaa poikansa infantinnan kanssa; pitäisikö kuninkaan olla tottelematon äidilleen? Sopiiko hänenlaisensa kuninkaallisen sydämen antaa huonoa esimerkkiä? Kun vanhemmat kieltävät rakkauden, häätäkäämme rakkaus!"
Ja Louise huokasi; Raoul loi katseensa alas väkinäisesti. Montalais helähti nauruun.
"Minullapa ei ole vanhempia", selitti hän.