Kuningas ei kyennyt tointumaan hämmästyksestään; hän katseli milloin muskettisoturin myhäileviä kasvoja, milloin pimeätä ikkunaa, joka oli avattu yöhön. Mutta ennen kun hän oli ehtinyt selvittää ajatuksiaan, kantoi kuusi d'Artagnanin miestä — kaksi oli jäänyt vartioimaan venettä — taloon sen pitkänlaisen esineen, joka tällähaavaa sisälsi Englannin kohtalon. Parry otti sen vastaan.
D'Artagnan oli Calaisissa valmistuttanut jonkunlaisen ruumisarkun, jossa mies mahtui juuri mukavasti kääntymään. Pohja ja kyljet oli siististi sisustettu kylläkin pehmeäksi vuoteeksi, jotta aluksen vaarumisen ei tarvinnut tuntua tukalalta tässä omituisessa häkissä. Hengitysreiät, joista d'Artagnan oli maininnut kuninkaalle, oli näverretty kypärinsilmikkoa muistuttavaan liikkuvaan laudanpalaan, joka sijaitsi miehen kasvojen korkeudella. Vähäisimmänkin kirkaisun saattoi sillä tukehduttaa äkkiä painamalla sulkunastaa, ja tarpeen tullen itse kirkujankin.
Muskettisoturi tunsi niin hyvin miehistönsä ja vankinsa että hän koko matkalla pelkäsi kahta mahdollisuutta. Ensiksikin kenraali saattoi katsoa kuoleman mieluisammaksi kuin tämän kummallisen orjuuden ja hiljaisuuteen alistumatta toimittaa itsensä tukehdutetuksi. Toisekseen sopi ajatella, että vartijat lankeisivat vangin tarjousten kiusaukseen ja työntäisivät Monkin sijalle arkkuun päällikkönsä.
Sentähden olikin d'Artagnan viettänyt kaksi vuorokautta arkun vieressä yksinään kenraalin kaitsijana, jollaikaa hän turhaan tyrkytti tälle viiniä ja ravintoa sekä yritti alituiseen rauhoitella vankia sen kohtalon suhteen, joka oli tämän oudon pidätyksen jatkona. Kaksi pöydälle asetettua pistoolia ja paljastettu miekka olivat d'Artagnanin turvana ulkonaiselta häiritsemiseltä.
Vihdoin Scheveningeniin päästyään hän tiesi saavansa olla aivan huoletta. Hänen miehensä eivät millään muotoa tahtoneet sotkeutua vähäisimpäänkään rettelöön viranomaisten kanssa. Hän oli sitäpaitsi erityisesti kiinnittänyt puoleensa sen heistä, joka tavallaan toimi hänen luutnanttinaan ja jota olemme jo kuulleet puhuteltavan Mennevilleksi. Tämä oli muita lahjakkaampi ja pani alttiiksi enemmän, syystä että hän oli tunnollisempi. Hän toivoi luovansa itselleen tulevaisuuden d'Artagnanin palveluksessa ja olisi niin ollen mieluummin antanut hakata itsensä kappaleiksi kuin rikkonut päällikkönsä määräyksiä. Maihin noustessaan olikin d'Artagnan hänen hoivaansa uskonut arkun ja kenraalin hengityslaitteen. Kolme vihellystä kuullessaan piti Mennevillen toimittaa kuusi miestä kantamaan arkkua taloon, on jo mainittu, että luutnantti noudatti ohjetta säntilleen. Arkun siten tultua viimeiseen määräpaikkaansa d'Artagnan ystävällisesti hymyillen lähetti miehensä takaisin ja sanoi heille:
"Hyvät herrat, te olette tehneet suuren palveluksen hänen majesteetilleen kuningas Kaarle II:lle, joka nousee Englannin valtaistuimelle kuuden viikon kuluessa. Palkkionne korotetaan kaksinkertaiseksi; palatkaa nyt veneelle odottamaan minua."
Miehet poistuivat ilmaisten iloaan niin kovalla remulla, että äkäinen koirakin pelästyi.
D'Artagnan oli nostattanut arkun kuninkaan etuhuoneeseen. Hän sulki nyt huolellisesti huoneen ovet, avasi arkun ja haastoi kenraalille:
"Herra kenraali, minun on pyydettävä tuhannesti anteeksi. Tiedän hyvin, että käyttäytymiseni ei ole ollut teidän arvoistanne miestä kohtaan soveliasta, mutta minulle oli tähdellistä, että piditte minua laivurina. Ja Englanti muuten on kovin epämukava maa kuljetuspuuhille. Toivon senvuoksi, että otatte huomioon kaiken tämän. Mutta nyt, herra kenraali", jatkoi d'Artagnan, "olette vapaa nousemaan ja liikkumaan."
Samassa hän leikkasi poikki pidäkkeet, joilla kenraali oli sidottu käsistä ja jaloista. Tämä nousi arkusta ja istuutui näköjään maltillisena odottaen kuolemaansa.