"Samalla olette tutustuttanut minut viholliseen, jota tästälähtein kykenen arvostelemaan oikein", hän lisäsi tervehtien Monkia.
Puritaanin silmistä leimahti salama, mutta vain se ainoa, ja hänen kasvonsa, jotka olivat hetkiseksi kirkastuneet tästä välähdyksestä, saivat jälleen synkän järkkymättömyytensä.
"Voinkin senvuoksi sanoa teille, mitä on tapahtunut, herra d'Artagnan", jatkoi Kaarle. "Kreivi de la Fère, jonka luullakseni tunnette, oli matkustanut Newcastleen…"
"Atos!" huudahti d'Artagnan.
"Niin, se lienee hänen soturinimensä. Kreivi de la Fère oli siis lähtenyt Newcastleen, ja hän kenties parhaillaan yritti suostuttaa kenraalia johonkin neuvotteluun minun tai puolueeni kanssa, kun te nähtävästi väkivaltaisella tavalla keskeytitte kaiken sovittelun."
" Mordioux!" ällistyi d'Artagnan; "se olikin luultavasti hän, joka ilmestyi leiriin samana iltana kun minä saavuin kalastajineni…"
Monkin silmäkulmien keveä rypistys osoitti d'Artagnanille, että hän oli arvannut oikein.
"Niin, niin", mutisi hän, "olin tosiaan tuntevinanikin hänet vartalostaan, ja äänessä oli jotakin tuttua. Minua epäkelpoa! Voi, sire, antakaa minulle anteeksi! Ja minä kun luulin ratkaisseeni aseman mitä parhaiten!"
"Siinä ei ole mitään pahaa, monsieur", vastasi kuningas, "ellei kenraali jää siihen uskoon, että minä toimitin hänelle ansan viritetyksi. Ei, sellaisin asein en aikonut toimia teidän suhteenne; siitä pääsette piankin selville. Sillävälin, vakuuttaessani sen nyt aateliskunniani nimessä, uskokaa minua, monsieur, uskokaa. Sananen teille, herra d'Artagnan."
"Kuuntelen polvillani, sire."