Tämän aito ranskalaisen kohteliaisuuskiistan aikana kuningas palasi lehterin keskikohdalle.
"Kas, siinähän ovat ranskalaiseni!" sanoi hän huolettoman keveästi, jota sävyä mitkään pettymykset ja vastoinkäymiset eivät olleet häneltä hälventäneet. "Ranskalaiseni, lohdutukseni onnettomuuksissa!"
Atos ja d'Artagnan kumarsivat.
"Herttua, viekää nämä herrat työhuoneeseeni. Tulen sinne heti, messieurs", hän lisäsi ranskaksi.
ja hän suoriutui kiireesti hoviseurueestaan, palatakseen ranskalaistensa luo, kuten hän heitä nimitti.
"Herra d'Artagnan", sanoi hän työhuoneeseensa astuessaan, "hyvillä mielin näen teidät jälleen."
"Sire, minua ilahduttaa sanomattomasti, kun saan tervehtiä teidän majesteettianne palatsissanne."
"Monsieur, te tahdoitte tehdä minulle hyvin suuren palveluksen, ja olen teille siitä kiitollinen. Jollei minua arveluttaisi sekaantua ylipäällikkömme oikeuksiin, niin tarjoisin teille arvonne mukaisen paikan lähelläni."
"Sire", vastasi d'Artagnan, "erotessani Ranskan kuninkaan henkivartiosta lupasin ruhtinaalleni, etten enää rupea minkään kuninkaan palvelukseen."
"Vai niin!" sanoi Kaarle; "sepä ikävää minulle! Olisin kovin mielelläni tehnyt paljonkin hyväksenne; te miellytätte minua."