D'Artagnania oli helppo pahastuttaa, kuten tunnettua; herttuan sävy närkästytti häntä. Hän tähysti hovimiestä tiukasti, ja kuroutuneiden silmäkulmien alta välähti kaksi salamaa. Mutta hilliten mielensä hän samassa vastasi rauhallisesti:
"Herra chevalier d'Artagnanin, mylord."
"Suokaa anteeksi, monsieur, mutta tuosta en saa selville muuta kuin nimenne."
"Tarkoitatte?"
"En toisin sanoen tunne teitä."
"Minä olen teitä onnellisempi, monsieur", vastasi d'Artagnan, "sillä minulla on ollut kunnia tuntea paljonkin teidän sukuanne ja eritoten kuuluisa herttua-isänne."
"Isäni?" sanoi Buckingham. "Tosiaan, monsieur, nyt olenkin muistelevinani… Herra chevalier d'Artagnan, sanoitte?"
D'Artagnan kumarsi.
"Omassa persoonassaan", hän vahvisti.
"Suokaa anteeksi, ettekö te olekin niitä ranskalaisia, joilla oli joitakin salaisia välejä isäni kanssa?"