"Sinne te lähdette, mylord", tokaisi d'Artagnan hymyillen, "sen takaan."
"Miksi niin?"
"Hoo, minulla on ihmeellistä ennustusvaistoa, ja tulevaisuutta aavistellessani petyn harvoin. No, jos siis tulette Ranskaan…"
"Niin, monsieur, kuninkaat tavoittelevat kallisarvoista ystävyyttänne, joka toimittaa heille kruununsa, mutta minäkin rohkenisin pyytää teiltä rahtusen siitä suuresta harrastuksesta, jota olette osoittanut isääni kohtaan."
"Mylord", vastasi d'Artagnan, "uskokaa, että katson liialliseksi kunniakseni, jos te siellä suvaitsette vielä muistaa tämän tapaamisemme. Ja nyt, sallikaa…"
Palaten sitten lady Henrietteä kohti hän lausui:
"Madame, teidän korkeutenne on Ranskan tytär, ja siinä ominaisuudessanne toivon näkeväni teidät jälleen Pariisissa. Onnekas on minulle se päivä, jolloin teidän korkeutenne jonkun käskyn antamisella minulle osoittaisi, että te ette ole kokonaan unohtanut korkean veljenne suosituksia."
Ja hän kumarsi nuorelle prinsessalle, joka kuninkaallisen armollisesti ojensi hänelle kätensä suudeltavaksi.
"Ah, madame", sanoi Buckingham hiljaa, "mitä pitäisikään tehdä saadakseen teidän korkeudeltanne tuollaisen suosionosoituksen?"
"Totisesti, mylord", vastasi lady Henriette, "kysykää herra d'Artagnanilta, — hän selittää teille."