"Kuulehan: kun joku myöhään ja äkkiä tulee rikkaaksi, täytyy hänen muuttumattomana säilyäkseen ruveta itaraksi, eli pidättäytyä kuluttamasta paljonkaan enempää rahoja kuin hän ennen käytteli, tai sitten heittäytyä tuhlariksi ja niin velkaantua, että hänestä tulee jälleen köyhä."
"Hm, nyt virkkamasi vivahtaa suuresti viisasteluun, järkeilijäveikkoseni."
"Sitä en usko. Tahdotko ruveta saituriksi?"
"En, hitto vieköön! Sitä jo olin, kun minulla ei ollut mitään. Toista laatua elämää minä haluan."
"Lyöttäydy siis tuhlariksi."
"Vielä vähemmän, helkkarissa! Pelkään pahasti velkoja. Saamamiehet tuntuvat kuvitteluissani paholaisilta, jotka kääntävät kadotettuja riehtilällä, ja kun kärsivällisyys ei ole suurin hyveeni, tunnen alituista kiusausta noiden lempolaisten löylyttämiseen."
"Sinä olet järkevin mies, mitä tunnen; sinua ei tarvitse kenenkään neuvoa. Tyhmiä ovat ne, jotka uskovat voivansa opettaa sinulle jotakin. Mutta emmekö jo olekin Saint-Honoré-kadulla?"
"Olemme tosiaan, hyvä Atos."
"Kas näetkö tuota matalaa ja pitkää valkoista taloa tuolla vasemmalla? Se on hotelli, jossa asun. Huomaat, että se on ainoastaan kaksikerroksinen. Minulla on hallussani alakerta; toinen on vuokrattu upseerille, joka toimensa vuoksi on poissa kahdeksan tai yhdeksän kuukautta vuodessa, niin että minä olen talossa kuin kotonani muun paitsi vuokran suhteen."
"Kylläpä sinä järjestätkin kaikki mukavasti, Atos! Käytännöllisesti ja kitsastelemattomasti! Nepä kaksi etua minäkin tahtoisin yhdistää. Mutta mikäs auttaa, sellainen tasapuolisuus on synnynnäistä, sitä ei voi hankkia."