"Ilmoittamaan Ranskan kuninkaalle", jatkoi Atos järkkymättömänä, "hänen majesteettinsa Kaarle II:n onnellisen paluun isiensä valtaistuimelle."
Tämä puheentavan vivahdus ei välttänyt ovelan valtiomiehen huomiota. Hän oli kyllin tottunut seurustelemaan ihmisten kanssa, havaitakseen Atoksen kylmäkiskoisessa ja melkein kopeassa kohteliaisuudessa oireen vihamielisyyteen; se ei ollut tämän hoviksi sanotun hiostavan kasvihuoneen tavallista lämpömäärää.
"Teillä varmaankin on valtuus?" kysyi Mazarin lyhyeen ja närkkäästi.
"Kyllä… monseigneur."
Tämä arvonimi heltisi Atoksen huulilta työläästi, ikäänkuin raappien niitä.
"Näyttäkäähän siis."
Atos otti ihokkaansa alla kantamastaan kirjaillusta samettisalkkusesta asiakirjan. Kardinaali ojensi kätensä.
"Suokaa anteeksi, monseigneur", huomautti Atos, "mutta kirjelmäni on osoitettu kuninkaalle."
"Koska olette ranskalainen, monsieur, niin teidän pitää tietää, mitä pääministeri merkitsee Ranskan hovissa."
"Oli aika", vastasi Atos, "jolloin tosiaan harrastin kysymystä mikä asema pääministereille kuuluu; mutta jo useita vuosia takaperin olen päättänyt olla keskusteluissa ainoastaan kuninkaan kanssa."