Filip ihastuksissaan taputti käsiänsä. Malttavaisempana Ludvig XIV kääntyi kysymään kreiviltä:
"Onko tämä kaikissa kohdissaan totta?"
"Ehdottoman tarkalleen, sire."
"Joku aatelismieheni tunsi tuon miljoonan salaisuuden ja säilytti sen?"
"Niin, sire."
"Hänen nimensä?"
"Teidän nöyrin palvelijanne", vastasi Atos säveästi.
Ihaileva sorina paisutti Atoksen sydäntä. Hänen toki kannattikin tuntea ylpeyttä. Itse kardinaalikin kohotti kätensä ilmaan.
"Monsieur", sanoi kuningas, "toivoakseni keksin keinon palkitakseni teitä." Atos liikahti.
"Oh, en rehellisyydestänne — sen hyvittäminen nöyryyttäisi teitä; mutta minun on palkittava teitä siitä, että olette auttanut veljeni Kaarle II:n pääsyä valtaistuimelle."