"Minä en sitä ole teille sanonut, monseigneur."
"Hän ottaa puolisokseen Kaarle II:n sisaren?"
"Niin luulen."
Prinssi mietti tuokion, ja hänen silmissään välähti salama.
"Kas niin", virkkoi hän hitaasti kuin itsekseen, "taaskin säilät seinälle… pitkäksi aikaa!" Ja hän huokasi.
Ainoana kuulijana yksistään Atos käsitti, mitä kaikkea sisältyi siihen äkillisesti murskautuneiden pyrkimysten, sammuneiden mielikuvien, pettyneiden toiveiden hiljaiseen purkaukseen.
Heti kun prinssi de Condé kumarsi seurueelle hyvästelyksi, läksi kuningaskin. Atos uudisti merkillä Bragelonnelle äskeisen kehoituksensa kahdenkeskiseen kohtaukseen. Vähitellen kamari tyhjentyi, ja Mazarin jäi yksikseen tuskiin, joita hän ei enää yrittänytkään salata.
"Bernouin! Bernouin!" huusi hän särkyneellä äänellä.
"Mitä monseigneur tahtoo?"
"Guénaud… kutsuttakoon Guénaud", ähkäisi hänen ylhäisyytensä; "minusta tuntuu kuin olisin kuolemaisillani."