"Uh!" sanoi Raoul inhoten.
"Se on tympäisevää, eikö totta?" virkkoi d'Artagnan.
"Uh!" toisti Raoul.
"Se on tympäisevää, mutta niin on asia… Meidän töllistelevät pariisilaisemme ovat toisinaan ihan ihmissyöjiä. Minä en voi käsittää, että ihmiset, kristityt ihmiset antautuvat sellaisiin keinotteluihin."
"Olette oikeassa."
"Minä puolestani", jatkoi d'Artagnan, "jos asuisin tuossa talossa, tukkisin mestauspäivinä avaimenreiätkin; mutta minäpä en asu siinä."
"Ja te olette todella saanut ullakon vuokratuksi viidestäsadasta livrestä?"
"Niin, kapakoitsijan raakimukselle, joka sitten puolestaan vuokraa sitä tuollaisiin tilaisuuksiin… Sanoin siis viisitoistasataa livreä."
"Se on luonnollinen rahan korko, viiden prosentin mukaan."
"Aivan oikein. Mutta on vielä piharakennus: varastoaittoja, pari ulkohuonetta ja kellareita, joita talvisin tosin haittaa tulvavesi, — kaksisataa livreä; lopuksi puutarha, joka on hyvin kaunis, kun sen istutukset saavat oivallista siimestä, ulottuessaan Saint-Gervaisin ja Saint-Protaisin kirkon muureihin ja pääportaille asti, — kolmetoistasataa livreä."